Ihan Tuuliajolla – musikaali (2016)

tytöt laivalla

Käsikirjoittaja       Katariina Leino
Ohjaaja                    Auli Eskola

SuomiRock jytisee suositussa Koirakiven kesäteatterissa kesällä 2016

Koirakiven kesäteatteri esittää heinäkuun alussa kahden viikon ajan tarinaa 1980-luvun Tuuliajolla -kiertueesta, jolloin joukko Suomirock- yhtyeitä (Hassisen kone, Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Yö) purjehti sisävesilaivalla Saimaan rantakaupungista toiseen.

Näytelmän käsikirjoitus on Katariina Leinon ja ohjauksesta vastaa monivuotisella kokemuksellaan Auli Eskola.

Kesäteatterin yhdessä pääroolissa näyttäytyy Eino Virtanen (Eetu Virlander), joka on henkeen ja vereen urheilutoimittaja. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, hänet lähetetään tekemään juttua suomirock-muusikoiden Tuuliajolla -kiertueesta. Vastalauseet, eikä edes äiti Hellän (Niina Konttinen) kanssa varattu Teneriffan matka auta, kun manageri Kurppa (Jari Leppä ja Ossi Kettunen) komentaa äidin kultapojan Heinävesi-laivalle. Hieman pitkin hampain Eino aloittaa musiikkitoimittajan matkansa, jonka myötä hänen elämänsä mullistuu monin tavoin.eetu ja tytöt

Sydämiä ja salamoita lentelee suuntaan jos toiseenkin, kun Eino tapaa laivalla Tia-Marian (Marjukka Hartonen ja Sanni Laurikainen). Kuinka käy Einon, kun Heinävesi irtoaa lähtöatamasta kohti Saimaan aaltoja kyydissään rellestäviä rock-muusikoita, hurttia huumoria, kauniita naisia sekä 80-luvun kuuminta suomirockia?

Näytelmä sisältää teemansa mukaisesti paljon suomirock -kappaleita; Juicelta (Panu Konttinen) Manserock, Musta aurinko nousee, Outoon valoon ja Rock’n roll’n blues’n Jazz. Martti Syrjältä (Olli Marjalaakso) mm. Pidetään ikävää, Baarikärpänen. Hassisen koneelta Levottomat jalat, Tällä tiellä ja Rappiolla. Yö-yhtyeen kappaleista näytelmässä kuullaan mm. Joutsenlaulu, Tia-Maria sekä Särkynyt enkeli.

Paljon on mukana muitakin kappaleita, kuten Saimaan valssi ja Maamme laulu. Kaikissa kappaleissa yleisö saa totta kai laulaa mukana KulmanKundit -bändin säestäessä.

 

FullSizeRender