Historia

illansuun_moonaKoirakiven kylä

Tarinan mukaan kylä on saanut nimensä koirasta, joka seurasi aluksi uimalla kirkkokansaa, joka souti Mäntyharjun kirkkoon, mutta sitten jäi odottamaan kivelle. Kirkosta takaisin soudettaessa kyläläiset poimivat koiran veneeseen. Tätä kiveä alettiin kutsua Koirakiveksi ja myöhemmin koko kylä sai tämän nimen.

Kuortti – Koirakiven tie Pertunmaan kunnassa on 6,2 kilometrin mittainen sorapintainen tie, joka on peräisin Suuresta Savontiestä. Suuri Savontie johti Hämeenlinnasta Mikkelin kautta Savonlinnaan. Tien syntyvaiheet liittyvät Olavinlinnan perustamiseen 1470-luvulla. Tie mainitaan Jaakko Teitin luettelossa yleisenä tienä 1550-luvulla. Tie pysyi vuosisatoja polku- ja ratsutienä. Tietä voitiin ajaa jo 1600-luvulla kärryillä ja 1700-luvun puolivälin aikoihin vaunuilla. Tie siirrettiin kiertämään Pertunmaan kirkonkylän kautta 1840-luvulla, koska alkuperäinen tie oli liian mäkinen.

Kuntaraja Mäntyharju / Pertunmaa on keskellä kylää. Kylän seurat on rekisteröity Mäntyharjun puolelle. Muuten kylää ei ole jaoteltu kumpaakaan kuntaan.

Nuorisoseuran historia 100v